Re: kevätleiri 2005

Olen varannut majoituksen kevätleirille 23-24.4  TF:sprotstuga Sorvalammelta. Alla linkki, jossa voi käydä tutustumassa kyseiseen paikkaan.
http://www.tf.hut.fi/medlemsservice/sportstugan/bestallning.php

Re: kevätleiri 2005

Taitoharjoitteluleiri 23.–24.04.2005

Tänä keväänä pidetään seuran yhteinen leiriviikonloppu 23. – 24. huhtikuuta pääkaupunkiseudulla. Paikkana on Luukin ja Pirttimäen ulkoilukeskukset ja niitä ympäröivät maastot. Pirttimäki sijaitsee Gunnarlantien varrella, surullisenkuuluisan Bodominjärven luoteisreunalla, n. 6 km pohjoiseen Kehä3:lta. Matkaa Padasjoelta Lahden ja Kehä3:n kautta kertyy 177 km. Hämeenlinnan ja Kehä3:n kautta mentäessä tulee mittariin 166 km.

Ajankohta on varsin aikainen suunnistusta ajatellen, sillä tuohon aikaan maastot ovat ainakin Padasjoella vielä varsin kosteat, osin ehkä jopa jäiset ja lumiset talven jäljiltä. Luukissakaan ei maasto todennäköisesti vielä ole kokonaan kuivunut, mutta kyllä siellä jo liikkumaan pystynee.

Harjoitusmaastot ovat tyypiltään pienipiirteistä mäki-kumparemaastoa, jossa on runsaasti rikkonaista avokalliota ja jyrkänteitä. Korkeuserot ovat suuria, ja rinteet jyrkkiä. Selväreunaiset suot ovat paikoin tiheitä ja upottavan märkiä. Alueella on useita pohjois-eteläsuunnassa olevia pitkulaisia lampia ja samansuuntaisia pitkiä suokanjoneita. Metsäautoteitä ja polkuja on tiheässä. Polut ovat tosin usein varsin epämääräisiä, mikä on sangen petollista kovavauhtiselle suunnistajalle. Alueelta on useita erinomaisia suunnistuskarttoja, HS on pitänyt SuuntoGameseja alueella useamminkin. Yhteenvetona voisi sanoa, että alue on mitä parahin suunnistuksen taitoharjoittelua varten.

Suhteellisen varhaisen ajankohdan vuoksi ei kaikilla varmaan ole vielä kunnollista maastotuntumaa, joten harjoituksissa keskitytään aluksi (lauantaina) juuri maaston ja kartan välisen korrelaation sisäistämiseen. Kun karttatuntuma on saatu kohdalleen, voidaankin lopuksi (sunnuntaina) vetää sitten hieman suunnistuksellisempi harjoitus. Fyysistä  suoritusta ei leirillä painoteta, mutta kyllähän suunnistuksen taitopuoleenkin kuuluu kyky toimia tarkoitunmukaisesti myös väsyneenä.

Lauantai 23.04
Klo 11.00 Kokoontuminen Pirttimäen ulkoilukeskuksen pysäköintialueella.
Klo 11.30 Lähtö päivän ensimmäiseen karttaharjoitukseen.
Harjoitus tehdään enimmäkseen kävelyvauhdilla, joten varustuksena riittävän lämmin vaatetus, jalkineena esim. suunnistussaappaat tai varsinastarit. Harjoituksen kesto n. 2 tuntia.
Klo 14.00 Siirrytään majoitukseksi varatulle mökille
Klo 16.00 Lähtö päivän toiseen karttaharjoitukseen.
Harjoitus tehdään suunnistuksenomaisesti, mutta kevyemmällä vauhdilla. Suunnistusjalkineet, mutta muuten lenkkivaatetus. Harjoitellaan mm. yhteislähdön toimintaa ja hajontaa. Harjoituksen kesto n. 1 tunti.
Klo 21.00 tai myöh. Pimeäharjoitus
Suunnistuksellinen harjoitus kestää n. ½ tuntia.

Sunnuntai 24.04
Klo 10.00 Suunnistusharjoitus
Harjoituksen aluksi pidetään pienimuotoinen lihashuoltosessio. Suunnistusosuus osittain taitopuoleisesti vaativaa, kesto n. 1 ½ tuntia. Kilpailuvarustus, kilpailutarkkuus, harjoitusvauhti.
Klo 13.00 Leiri päättyy ja kotimatka alkaa.

Harjoitteet räätälöidään jokaiselle osanottajalle henkilökohtaisesti. Emit-kortteja matkassa ei tarvita.

Mökillä on sauna, keittiö, avotakka ja yöpymistilaa jopa n. 20 hengelle. Vuodevaatteita ei ole, joten makuupussit yms. kannattaa ottaa mukaan matkaan. Majoittuminen ei ole pakollista, ja osallistua voi tarpeen mukaan vaikka vain yhtenä päivänä. Tietenkin harjoitus on aina sitä parempi, mitä enemmän osanottajia on!

Lopullinen aikataulu ilmoitetaan nettisivuilla ennen leiriä, tässä esitettyyn voi luonnollisesti tulla vielä muutoksia. Ajatuksia, ideoita tai kommentteja voi esittää nettipalstalla tai allekirjoittaneelle.

Esko Jussila
Puh:    040 – 738 5097
Email: Esko.Jussila@Poyry.Fi

Re: kevätleiri 2005

Morjes!

Lisäsin kevätleirin verkkovihkon kilpailutarjontaan ja tein sinne ilmoittautumisen malliksi. Järjestäjien on mukavampi suunnitella harjoituksia, kun tietää kuinka paljon on porukkaa tulossa.

Ippe

4 (edited by Eki 08-04-2005 16:00:18)

Re: kevätleiri 2005

Verkkovihkossa leirille ilmoittautuneita on tällä hetkellä 7 henkeä. Lumet sulavat metsistä ja vainioilta kovaa kyytiä, ja monenkirjavat iltarastitapahtumat aloittelevat toimintaansa. Leirin harjoitusohjelma on suunnitteluvaiheessaan, maastossa ei ole toistaiseksi käyty. Mutta pian on rastilippujen vienti edessä, kausi lähestyy vääjäämättä.

Leirimajoituksessa on hyvä tilaisuus porukalla spekuloida tulevan kauden kuvioita, joten mietitäänpä puheenaiheita jo etukäteen. Jukolan Viestiin on aikaa kaksi kuukautta, joten vielä ehtii kuntopohjaakin parantaa ahkerasti ulkoilemalla ja hikeä vuodattaen.

Re: kevätleiri 2005

Moi,

Majoituksesta sen verran, että mukaan tarvit makuupussin tai liinavaatteet. Juomavesi tulee järvestä. Alla linkki på svenska:
http://www.tf.hut.fi/tf/service/sportstugan/

t. Vesa

6 (edited by Eki 22-04-2005 08:45:53)

Re: kevätleiri 2005

Nyt on Luukin maasto trimmattu lauantaita varten. Vanhaa lunta ei käytännössä ole ollenkaan, eikä tuo koko ajan sateleva uusikaan lumi näytä jäävän maahan kuin hetken harmiksi.  big_smile

Suot ovat märkiä ja vesi on kylmää, mutta pahemmasta jalkojen kastelusta ei ole pelkoa. Maasto on vaativa ja hyvä, kartta samoin. Ryteikköä ei juuri ole (ei ainakaan Taruksen skaalalla mitattuna), muutamin paikoin pieniä raivausaloja löytyy. Rinnettä on, jyrkkääkin, ja avokalliota löytyy myös. Ainakin suunnistussaappailla oli maastossa mukava kulkea.

Pimeäharjoitukseen on luvassa lyhyitä välejä ja vaativia rastipisteitä. Kahdeksan rastin radalla on heijastimin varustetut rastiliput. Lamput latinkiin, yökyöpelit!  :argh1:

Jos treenaaminen ja leireily kiinnostaa enemmänkin, niin kahtokeepa tuolta:
http://www.rastivarsat.fi/web.cgi?sivu=92

Re: kevätleiri 2005

Liiallinen into näin kauden alussa kostautuu helposti. Sen koin itse pari vuotta sitten, kun pohje kramppasi heti ensimmäisessä, puolittain lumisohjossa juostussa suunnistusharjoituksessa. Reilut kolme viikkoa oli jalka juoksukelvoton, ja niinpä siinä jäi kokematta mm. Tiomila-reissu, jossa PäijRa oli mukana. Joten malttia ja harkintaa, etenkin nyt, kun flunssa-aalto vyöryy vastustamattomalla voimallaan.

Leirin harjoituksista vielä muistutan sen verran, että juoksuvauhdilla vedetään ainoastaan lauantai-illan yöharjoitus ja sunnuntain suunnistus. Nekään eivät ole mitään täysmittaisia kisasuorituksia. Kaksi ensimmäistä karttaharkkaa lauantaina tehdään kävelyvauhdilla, joten pieni flunssanpoikanen ei siinä välttämättä haittaa. Varusteet ja vaatetus pitää tietenkin olla asianmukaiset. On syytä pitää käsineet kädessä ja pipo päässä näillä keleillä, ja kummarit jalassa.

Harjoitellaan, ja pysytään terveenä!

Re: kevätleiri 2005

Moi,

Mä vein rastit metsään vasta tänään, eilinen keli ei houkutellut. Mutta kuten Eki totesi maasto on hienoa ja sunnuntaina on luvasssa vaativuuutta ja rytminvaihtoa.  Eli ajattelin lähinnä juoksuttaa porukalle kunnon viestitreenin!  Villalle on luvasssa pisin  ja ehkä vaativin kierto.

t H35

9 (edited by yllapito 24-04-2005 13:50:08)

Re: kevätleiri 2005

Moi

Koska leiri on nyt ohi, siirsin tämän otsikon ilmoituksista vapaaseen keskusteluun. Eli jatketaan keskustelua leiristä tässä samassa otsikossa.

Leiriraportteja odotellessa,

- Ylläpito -

10

Re: kevätleiri 2005

Tässä lyhykäinen tiivistelmä leirin tapahtumista:

Lauantaina klo 11 aikaan kokoonnuttiin Espoossa Pirttimäen ulkoilukeskuksen parkkipaikalla. Paikalle saapuivat Ari, Merja ja Jari Lahtinen, Marjo Kontra, Vesa Tähtinen, Juha Villa, Ilpo Märkjärvi sekä Kimmo Vänni. Järjestävinä osapuolina paikalla olivat Vesa Virkki ja Esko Jussila. Myös Pasi Nieminen tuli paikalle, mutta sitkeän flunssan vuoksi hän katsoi parhaaksi jättää tämän viikonlopun leirin väliin, joten varsinaisiin harjoituksiin Nipa ei tällä kertaa osallistunut.

Kun varusteet oli saatu kuntoon, lähdettiin tutustumaan Pirttimäen maastoon. Harjoitus tehtiin porukassa. Kävelyvauhdilla edeten tutkailtiin maaston pienipiirteisiä muotoja reilut puolitoista tuntia. Varsin pian huomattiin, että kartanluku on vaativaa jopa kävelyvauhdissa.

Maastokäynnin jälkeen suunnattiin majoitukseen Sorvalammen rannalle TKK:n ruotsinkielisten teekkareiden omistamalle mökille. Mökki sijaitsee n. 30m korkeammalla kuin järven pinta, ja ranta on sileää avokalliota. Todella vaikuttava mökin paikka! Kun varusteet oli kuskattu mökkiin, olikin aika lähteä syömään. Ruokailupaikaksi valittiin Lahnuksen Shell Simpukka. Matka sinne ja takaisin ei kauaa kestänyt, olihan mutkainen ja kapea kylätie kuin luotu pikataipaleeksi!

Pian ruokailusta palattua oli taas treenin vuoro. Tällä kertaa harjoiteltiin yhteislähtöä ja hajontaa, kävelyvauhdilla vaativassa maastossa. Tämä harjoitus kesti reilun tunnin, ja toteutettiin mökiltä alkaen, sillä mökki sijaitsee suunnistuskartan alueella.

Tämän jälkeen olikin aika laittaa sauna kuumenemaan ja laittaa tuli takkaan. Saunoen ja makkaraa grillaten vietettiin aikaa ja odoteltiin pimeän tuloa, niin että valopäät voitiin laskea metsään heijastinrasteja etsimään. Kymmenen aikaan illalla olikin jo varsin pimeää, ja niinpä Ippe, VVi, Juha ja * lähtivät kolmen minuutin välein kolmen kilometrin ja kahdeksan rastin radalle. Varsin hyvää vauhtia pojat pitivätkin, nopeimpana maaliin tuli Juha ajalla 26.16. Yöharjoituksen jälkeen spekuloitiin ja pulistiin kaikenlaista, ja unten maille porukka siirtyi lopulta hieman puoliyön jälkeen. Majassa kuulemma mahtui yöpymään jopa 20 teekkaria, mutta tässä porukassa ei enää varsinaisia teekkareita ollut (toki useampikin ex-sellainen, tosin Tampereen teekkareita kaikki). Varsin täyteen nukkumiskelpoiset paikat tulivat yhdeksästä suunnistajastakin, mutta kyllä kaikki saivat unen päästä kiinni, eikä kukaan unissaan pudonnut toisen päälle, joten yöpymisestä selvittiin ilman henkilötappioita.

Sunnuntaiaamuun heräsi porukka pirteänä, ja aamupala maittoi. Kymmeneltä oltiin jo taas Pirttimäessä, ja harjoituksena tällä kertaa juoksuvauhtinen suunnistus yhteislähdöllä ja hajonnalla. Radat olivat vaativia ja rastipisteet tarkkoja ja pienipiirteisiä. Ehkäpä taitotaso oli jo edellispäivän harjoitusten myötä kohonnut, varsin hyvin vaativat rastit kuitenkin löytyivät, paitsi erään hajonnan ykkösrasti, jota ei löytynyt ollenkaan! Liekö jäänyt satunnaisen metsässäliikkujan vaatteisiin kiinni? Nopeimmin tästä harjoituksesta tuli maaliin Ari ajassa 43 minuuttia. Jarski jäi yhdeksän minuuttia, muut hieman enemmän.

Nyt oli leiriin budjetoidut treenit tehty, ja oli aika laittaa majoitustila luovutuskuntoon. Klo 13 starttasivat osanottajien autot Sorvalammen parkkipaikalta, ja leiri oli päättynyt.

Kiitokset kaikille leirille ja harjoituksiin osallistuneille, toivottavasti viikonloppu vastasi tarkoitustaan ja odotuksia. Etukäteen luotu harjoitus- ja tehtäväaikataulu piti yllättävänkin hyvin pintansa, eikä yllätyksiä tai kompromisseja tapahtunut. Valokuvia tapahtumasta on runsaasti, Juha saa duunata niitä esityskuntoon. Mahdollisesta jatkosta esim. joskus elokuulla spekuloitiin, joten mielipiteitä ja kokemuksia kannattaa tuoda julki.

11

Re: kevätleiri 2005

Moro!

Joo, itse kävisin Pirttimäen P-paikalla yhdessä jälkikasvun kanssa ja sitkeän flunssan takia en uskaltanut metsään lähteä. No sieltä suunnistin kohti Espoon Olaria ja kävin Sampon kanssa moikkaamassa itse Janne Ahosta, jolta poika nimikirjoituksen saikin itsensä pyytämänä smile Siihen se leikki sitten loppuikin, Venlan tervehtyessä la iltapäivän aikana oli Sampon vuoro sairastua tähän ihmeen kuumetautiin ja eilinen vietettiinkin sitten tiiviisti kotona.

Oli kuitenkin kerrassaan hienoa nähdä noin monta seuralaista leireilemässä samaan aikaan. Iso kiitos järjestelyistä Ekille, joka taisi yksin junailla ko. leirin täällä pk-seudulla. Ja vaikka en itse reeneihin osallistunutkaan, niin tulihan saatua ainakin kipinä mennä kenties jo tällä viikolla iltarasteille!

Ja Ipelle onnittelut valmistumisen johdosta! Toivottavasti juhlit jo viime vuonna viimeisen teekkarivapun kunnolla, nimittäin nyt se on myöhäistä smile)

Reeni-intoa kaikille!

Nipa (Jukolassa juoksen muuten osuuden nro 5)

12

Re: kevätleiri 2005

Moi

Heti ensitöikseen pitää tosiaan kiittää leirin järjestäjiä, Ekiä ja VVi:tä! Leiri oli todella onnistunut. Itselle parasta antia oli ehdottomasti lauantain yöreeni, sillä harvoin pääsee juoksemaan kartan kanssa lamppu päässä noin vaativassa maastossa. Samaten sunnuntain yhteislähtöharjoitus oli ehdottomasti parasta A-luokkaa. Maaston vaativuudesta kertoo jotain, että lauantain kävelysuunnistusharjoituksessa tuli pummattua myös kävelyvauhdissa... Ei muutakun lisää tämmöisiä leirejä ja harjoituksia, niin johan pitäs alkaa rastit löytyä!

Leirin kuvasatoa yritän saada nettiin katseltavaksi viimeistään huomena iltasella, mutta tässä jo vähän esimakua leiritunnelmista (klikkaamalla saat kuvat suuremmaksi). Kuvat lähtöisin Ekin kamerasta:

Kuoroharjoitukset..?

http://www.paijat-rasti.net/kuvat/2005/kevatleiri/pikkukuva1.jpg

Löytämisen riemua!
http://www.paijat-rasti.net/kuvat/2005/kevatleiri/pikkukuva2.jpg

Jos oli harjoitukset parasta A-luokkaa, niin oli makkarat myös smile
http://www.paijat-rasti.net/kuvat/2005/kevatleiri/pikkukuva3.jpg

Leirin päätösbileet
wink
http://www.paijat-rasti.net/kuvat/2005/kevatleiri/pikkukuva4.jpg

- JV -

Re: kevätleiri 2005

Moi,

Kuten Eki sanoi leiri oli onnistunut ja aikataulut yms. pitivät hyvin, jopa erinomaisesti kutinsa. Majoitus tosin oli askeettinen, sellaista teekkari luokkaa, mutta meillä on seurassa entisiä teekkareita jokunen, eli suurimmalle osalle sekään ei lienee ollut mikään suuri ongelma.
Osallistuin yhtä harjoitusta lukuunoottamatta kaikkin muihin suunniteltuihin treeneihin ja itselle tuo yötreeni oli ehkä sitä parasta antia. Launtain ekassa harjoituksessa huomasi, että sitä putoaa kartalta kävelyvauhdissakin kun rupeaa keskustelamaan muiden kanssa. Sunnuntain harjoituksessa oli tosiaan joku vienyt yhden rastilipun, liekö kuvitellut talven yli olleeksi oman seuran rastiksi vai mikä?

t. Vesa

Re: kevätleiri 2005

yeah,

kiitos vaan järjestäjille sekä 'osaa ottaneille'. tää homma on aina hienoo, mutta kun saa poutasäässä vedellä huippumaastossa ja huippukartalla... :ole:

yöreenissä ylle ja vvi kyykyttivät mua selvästi ja ippekin piti paikoitellen pilkkanaan. argh2:

sunnuntain yhteislähtö oli tosi hauska, vaikka ylle karkas jo alussa, mutta 'vahvistuksen' kanssa oli mukava reissu. tosin viimeiseltä rastilta mulla oli hiukka vaikeuksia löytää maaliin.

*

15

Re: kevätleiri 2005

Noniin,

taas tuli tänään harrastettua hieman suunnistustoimintaa, tällä kertaa Lohjanharjulla Hiidenkiertäjien iltarasteilla. Sattuneesta syystä en ole kerennyt keskittymään täysillä lupaamaani leirikuvagallerian tekoon, joten virallinen release siirtynee huomiseksi.. Mutta hyväähän kannattaa odottaa cool

Iltarasteista puheenollen, mites se kausi avattiin tänään siellä Padasjoen päässä? Raporttia kehiin!

- JV -

PS: Huomasin muuten, että nuo tähän topikkiin postaamani kuvat ei toimi "oikein" Internet Exploderilla. Kuitenkin ne saa isommiksi, kun klikkaa heti siitä kuvan oikealta puolelta eikä keskeltä kuvaa.. :argh1: Mozilla Firefox sen sijaan näyttää noi niinkuin pitääkin. :kumarran:

Re: kevätleiri 2005

juuh,

huomasin ton bugin jo silloin kevätkirmauskuvissa...mutta en uskaltanut sanoa mitään...ettei leimata 'kädeksi'.

pitäs vaan panostaa tohon micro[size=4]$[/size]oftiin... *hymiö?*

*

Re: kevätleiri 2005

Joo kiitoksia vaan leirin pääsyyllisille Ekille ja VVi:lle. Maastot, harjoitukset ja majoitus olivat ensiluokkaista :kumarran: Mun puolesta voitte vaikka järjestää seuraavankin leirin big_smile

Ippe

ps. kyykystä on vain yksi suunta cool Uudenmaan rastipäivillä tavataan!

18

Re: kevätleiri 2005

No nyt se on valmis! Nimittäin kevätleirin kuvagalleria. Voipi olla että kuvien koko (~150-250kB per kuva) jäi hieman liian suuriksi modeemikäyttäjiä ajatellen, mutta eiköhän suurella osalla ole jo laajakaistat. Kuvia pääsee ihmettelemään klikkaamalla linkkiä seura-alasivulta, taikka sitten suoraan seuraavasta linkistä:

[size=4]Kevätleirin kuvat[/size]

- JV -

Re: kevätleiri 2005

hyvät kuvat oli.

muutamasta kuvatekstistä kun ottaa huumorin pois, jäljelle ei jää kuin...no eipä juuri mitään. cool

*

20

Re: kevätleiri 2005

Hienoa kerrontaa viikonlopun vietosta pääkaupunkiseudun metikössä. Sen verran voisin oikaista, että uimassa kyllä käytiin, nimittäin mr Juokseva Vesi kävi saunomisen ohessa kait useammankin kerran Sorvalammen syövereissä jäähdyttelemäsä. Ei siis lainkaan ihme, että sunnuntain yhteislähtöreenissä tulikin sitten selkeästi piikkipaikka!

21

Re: kevätleiri 2005

Valitettavasti kalustotappioita pitää raportoida lisää! Nimittäin, kun keskiviikkona kävin hakemassa Sorvalammen maastosta kuitunauhat ja liput pois, niin jouduin toteamaan, että pimeäharkan kuutosrastia ei löytynyt, vaikka oli valoisaa. Mutta viereisellä kumpareella oli HS:n iltarastilippu. Tuntuisi siltä, että iltarastien järjestäjä on vienyt meidän rastilippumme heijastimineen. Jos näin on, niin onko tämä oikea tapa toimia? Eihän rastilipun vieneellä henkilöllä ole voinut olla tietoa siitä, kenen rasti se on. Ja koska kyseessä oli kankainen lippu heijastimineen, on alan harrastajalle ilman muuta selvää, että tuollainen rastilippu kyllä haetaan maastosta poiskin. Eikä sekaantumisen vaaraa juuri olisi ollut, onhan paperinen iltarastilippu aivan erilainen kuin tavallinen kankainen rastilippu, eikä meidän lipussamme ollut edes minkäänlaista leimasinta.

Oli sentään hyvä, että lippu on viety vasta harjoituksen jälkeen. Alunperin minun oli tarkoitus hakea liput pois heti leirin päätteeksi sunnuntai-iltapäivällä, mutta muiden menojen vuoksi ehdin tehdä sen vasta keskiviikko-iltana.

No se siitä. Pari vanhaa lippua jäi paikallisille muistoksi PäijRa:n kevätleiristä, joten varsin kohtuullisin uhrauksin selvittiin kuitenkin.