1

Re: Kesäkisailut aloitettu

Paimiossa kävi nuoriso kirmailemassa. Sää oli kuuleman mukaan lämmin ja menestys hyvä, mutta autokeitaan pizzaihmiset huonokuuloisia.

Mikaela voitti sarjansa (D13) :klap: , Jake (lausutaan "zeik") oli omassaan (H12TR) kolmas :klap: ja harmitteli, että eivät jakaneet kuin kahdelle ekalle palkinnot. No, miten tässä kommentaatorina sanoisi - köyhällä seuralla ei ollut varaa jakaa ihan kaikille palkintoja. Kömmähdyksiä sattuu ja pääsiäisenä nekin annetaan anteeksi.

Mutta että Zeik söi kinkku-ananas-aurajuusto pizzasta puolet...? Olen lähes sanaton enkä aio asiasta enempää kommentoida.

Re: Kesäkisailut aloitettu

Suomen keväässä vai oisko se Suomijuoksussa kasuava nuorisomme, kalevalalaisittain, pokkaili poodiumilla. Mikaela toka ja Miska kolmos palkinnon. Molemmat monipuolisia urheilijanuoria.
Viestikisassa Ylle, Juha Villa, vetää Karkki-Rasti ykkösen toista osuutta. Tarkkaillaan viestin kulkua.
Nyt kesällä olisi aika sopia näille nuorille ensi talveksi ja kesäksi joukkueet. Mikaela jos saisi Päijät-Rastiin talveksi padasjokisukuisen Lehtisen Meijun Hauholta ja vaikkapa Vantaalan Roosan Lammilta, niin kesäporukan voisi koota Hämeenlinnan ympärille tai Asikkalaan. Tästä spekuloinnista ei tietysti kaikki tykkää, mutta kun olin joskus puuhaamassa, puhumassa, Asikkalan naisjoukkueelle vahvistuksia, niin myöhemmin vieläkin parantuneella kokoonpanolla Raikkaan naiset voittivat äsämmän ja Venlojen juoksun.

Re: Kesäkisailut aloitettu

Piirrähän Mikaela myös Finn Spring reittisi. Katselisin uteliaana...

4

Re: Kesäkisailut aloitettu

Noniin nyt on reitit härveliin piirrelty joten ei muuta kuin tarkkailemaan vaan hienoa kiekuraani neloselle:lol::innocent:

Re: Kesäkisailut aloitettu

Tanhuvaaran Leimaus-leirin majoituskapasiteetti kuuluu käyvän vähiin. Liekö menijöitä?

6

Re: Kesäkisailut aloitettu

Terveiset Leviltä!
Leimausleirille olen ilmoittanut Päijät-Rastin porukan jo viime elokuussa, kaksi tuntia ilmoittautumispalvelun avautumisen jälkeen. Olin siis auttamattomasti myöhässä; hotelli- ja huonetason majoitus oli mennyt. Telttaan emme halunneet, joten olemme vuokranneet mökin n. 9 km päässä Tanhuvaarasta. Eli leirille ollaan lähdössä!

Marika

Re: Kesäkisailut aloitettu

Kesäkisailu on aloitettu. Juha Villa valomaiseen voittoon Billnäsin pikalla!

Re: Kesäkisailut aloitettu

Ei kestä meikäläisen akillekset. Viime vuonna reistasi vasen ja se leikattiin. Luulin koko kesän kestäneen saikun aikana, että ei siitä enään jalkaa tule, mutta talvi paransi...  mutta nyt remppaa oikean jalan akilles. Rasti-Lukon kisoissa tulin ontumalla puolesta välistä reittiä maaliin. Nyt teen parannuksen. Jonkin sortin lepoa pari viikkoa ja ehkä kevyttä venyttelyä vähitellen mukaan. Parannuksen tekeminen tarkoittaa, että alan venytellä tulevaisuudessa akilleksia säännöllisesti päivittäin. Tehkää niin toisetkin. Ja varsinkin nyt keväällä ennen juoksulenkkejä. Olen etsinyt syyllistä kestämättömiin huonoihin akilleksiini. Luulen löytäneeni, ne lojuvat takaeteisen nurkassa. Luistelumonot ja metsuriturvasaappaat. Niissä ei ole nilkka liikkunut talven aikana ja sitten kun pikkukengällä lähtee liikkeelle niin akilles repee. Voi peeeee....

Re: Kesäkisailut aloitettu

Varsinaisessa Suomen Paimiossa on Ylle jatkanut valovoimaista ylivoimaansa H35 sarjassa. Lujaa juoksivat myös Mikaela ja Akseli kolmansilla sijoillaan. Tessa ja Marika hyvin puolessa välissä sarjojaan. Hyvältä näyttää Venla joukkueen kunto. Jukolan Jussit nukkuvat vielä talviunta... johon ei ole livekuvaa....

Re: Kesäkisailut aloitettu

Lauantaina 16.5 on Hämeenlinnassa Aulangon puistomaisemassa Sibelius-sprintti. Otan auton täyteen nuoria suunnistajia sinne juoksemaan. Siis Jake, Akseli, Eemeli, Mikaela, Tessa, lähdetään porukalla. Toivottavasti silloin ei ole futisesteitä. Tarviiko nuoret jotain lisenssiä tai passia osallistumiseen...?

11

Re: Kesäkisailut aloitettu

Hei!

Jukka, kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Kaikille Leimaus-leirille lähteville junnuille on lisenssi jo hankittuna eli heidän ilmoittautumisensa hoituu Irman kautta vaikka heti. Viime viikonloppunahan kisakautensa jo aloittivatkin Tessa, Mikaela ja Akseli. Jos Eemeli haluaa lähteä kisaamaan, niin ilmoitus siitä Timolle, niin Timo hoitaa asian! Ja jos saadaan koko junnukööri liikkeelle, niin tarvitaan myös toinen auto, koska ei pidä unohtaa Miskaa!!! cool Itse en pääse kuskiksi, koska olen tuon viikonlopun päivävuoroissa. Sunnuntaina 17.5. on Hämeenlinnassa puolestaan Sibeliuskirmaus eli samalle viikonlopulle saa halutessaan mukavasti sekä sprinttiä että metsäsuunnistusta.

Marika

12

Re: Kesäkisailut aloitettu

zeiel wrote:

Lauantaina 16.5 on Hämeenlinnassa Aulangon puistomaisemassa Sibelius-sprintti. --- Toivottavasti silloin ei ole futisesteitä. Tarviiko nuoret jotain lisenssiä tai passia osallistumiseen...?

Jakella on harkkaturnaus Lahdessa...

Re: Kesäkisailut aloitettu

Heippa! Nimiä Aulangon sprinttiin!

Re: Kesäkisailut aloitettu

Jos mun akilles kestää tänään Mansessa sprintin, niin lähden Forssa Games kisaan Eerikkälään. Siellä on hienoa kangasmetsää, ainakin tien varret. Kyytiin mahtuu uljasta nuorisoamme. Seuratkaa sivuja huomenna, sillä huomenna päättyy ilmoittautuminen.

Re: Kesäkisailut aloitettu

Laitoin nimen Forssaan. Kyytiin mahtuu....

16

Re: Kesäkisailut aloitettu

Kesäkisailu on päättymäisillään upeisiin suorituksiin. Mikaela eilen osuutensa nopein kultaisessa kompassissa ja Hannu Hollolan rastien ykkönen. Sillee sitä pitää. Meikäläinen sekoili pyörällä Porin SM-sprintin tarjolla olleen hyvän sijoituksen kahdeksanteen sijaan. Pitkällä tuli sentään minimitavoite, lätkä, neljäs sija.

17

Re: Kesäkisailut aloitettu

Kyytiini mahtuu Heinolan AM-yökisaan. Kyytitarjous sisältää iltapalan ABC Vierumäellä. Nuoret neidit noudetaan kodeistaan ja palautetaan iltapalan jälkeen.
Ilmoittaudu!

Re: Kesäkisailut aloitettu

Jukka Luukko wrote:

Kyytiini mahtuu Heinolan AM-yökisaan. Kyytitarjous sisältää iltapalan ABC Vierumäellä. Nuoret neidit noudetaan kodeistaan ja palautetaan iltapalan jälkeen.
Ilmoittaudu!

Mä aattelin lähtee sekoilemaan sinne öiseen metsän.Saa nähdä onko viidakkoa vai kangasta ja pelästytänkö matkalla kaikki mahdolliset kanalinnut hengiltä:D Ja jos kerran jukan kyydissä pääsee?Seuraavana päivänä alkaa hiihdon AV-leiriä mut am-yö yks reeni monien joukossa. Laitan siis nimeni piakkoin listaan


Mikaela

19

Re: Kesäkisailut aloitettu

Mä taasen ajattelin ryhtyä SM-tason urheilijaksi :running2: ja menen Vierumäelle suunnistamaan yöllä! On pakko päästä testaamaan uutta työ/otsavalaisinta mallia Armytec Pro jotain. Pikkuruiselle 3,4 Ah akullekin luvataan kestoa peräti 7 tuntia sillä teholla, jota käytän suunnistaessa. Otan kuitenkin varmuuden vuoksi vara-akun mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos on niin pilvistä, että vielä aamuvarhaisellakin on pimeää... cool

20

Re: Kesäkisailut aloitettu

Kahvinkeittäjät hoi! Mitalikahviputki jatkuu. Mikaela SM-sprintin hopeaa! Hienoa!

21

Re: Kesäkisailut aloitettu

Laittelen pyöräsuunnistus ja sauvakävelysuunnistuksen rastit ensi viikon vaihteeseen      3-4.10. Seurailkaa sivuja.

22

Re: Kesäkisailut aloitettu

Valitettavasti olen samaan aikaan toisaalla ...

23

Re: Kesäkisailut aloitettu

Lähden tänään käymään iltarasteilla Lahdessa. Salpausselän kisamaastossa. Kyytiin mahtuu. Lähtö ehkä 15.30

24

Re: Kesäkisailut aloitettu

Sauvakävely/ pyöräsuunnistus sunnuntaina 4.10. klo 11 Taulun lämpökeskuksen parkki.
Nuoriso mukaan!

25

Re: Kesäkisailut aloitettu

Rasteilla vain rastiliput, eli emittiä ei tarvita. Kokonaisaika.

26

Re: Kesäkisailut aloitettu

Hei!

Valitettavasti meiltä ei päästä osallistumaan Jukan huomiseen harjoitukseen: Mikaela on LHS:n viikonloppuleirillä ottamassa lumituntumaa ja minä olen töissä. sad

Marika

27

Re: Kesäkisailut aloitettu

Sauvakävelyn tulokset:
Pekka V. 1.08.07
Maukka P 1.13.57
Hannu H. 1.16.15
Maukan aikaan sisältyy viitisen minuuttia kartalta poistumista.
Hannun aikaan taas saman verran koiran tottelevaisuus koulutusta ja ulkoilluttamista ja yksi puhelu.

28

Re: Kesäkisailut aloitettu

SM erikoispitkälle mahtuu kyytiini. Anu, Eero, Hannu... onko lähtijöitä? Ilmoittautuminen päättyy torstaina...

29

Re: Kesäkisailut aloitettu

SM-kisoja olisi vailla järjestäjiä.
Pyöräsuunnistuksen keskimatka ja viesti 2018-2019 Kullasvuoren ja kirkonkylän kartalle. Ei tarvitsisi uria aukoa. Onko intoa? Business ei olisi yhtä hyvä kuin hisussa, mutta vaiva olisi pienempi.
Voisin kysellä Rastivarsojen kavereilta jäikö kesän kisasta paljon puhdasta.

30

Re: Kesäkisailut aloitettu

Just kun olin ajatellut kirjoittaa Päijätrastin aneemisesta talviliikunnasta, niin Mikaela täräyttää pohjat Vääksyn korttelissa. Mahtavaa menoa, sopii verrata rastiväliaikoja Kaupin Minnan kulkuun. Minna oli pitkällä kolmas. Ei huono.
Lähtekääpä toisetkin nuoret liikkeelle, mä voin kuskata!!
Jos mä saan kylkimurtumani kuntoon, niin vielä hiihdetään ja aloitetaan kesätreenit.

31

Re: Kesäkisailut aloitettu

Piirin sivuilla on kerrottu ja kannettu huolta puuttuvista aluekisajärjestäjistä. Aiemmin olen yrittänyt innostaa seuraväkeä uusiin haasteisiin. Nyt yksi idea lisää. Keskimatkan aluekisa iltarastien yhteyteen uudelle Kukkaron kartalle..... ihan iltarastijärjestelynä.

32

Re: Kesäkisailut aloitettu

Upeeta, mahtavaa.... nähdä nuoret suunnistajat Kokkilassa treenaamassa.
Hyvä vetäjille!

33

Re: Kesäkisailut aloitettu

Kerrassaan hienoa nähdä seuran uudet asut ja ilme tuollaisessa vauhdissa! :running:

Hieno veto järkkäreiltä ja osallistujilta, se antaa motivaatiota muillekin lähteä taas uuteen kesäkauteen. Maastot alkavat olla jo paljaita, ja iltarastikaruselli on täällä etelässä jo aloitettu. Itse en ole vielä maastoon malttanut poiketa, muutaman kerran toki kortteleissa olen lippuja bongannut (olen jopa päässyt testaamaan SI:n kosketusvapaata leimausta). Ensi viikolla todennäköisesti talven ajan kuivumassa olleet nastarit taas jalkaan vedetään, eikä siltä tieltä sitten paluuta ole ennen syksyä ...

Tsemppiä kaikille taas uuden kauden alkuun, Lappeenrantaa mielessä rasteja etsimään!

34

Re: Kesäkisailut aloitettu

Tessa ja Miksu! Laittakaa aloituskisan lähtö- ja maalipaikaksi Ahjolan huoltorakennus niin päästään lämpimään vaihtamaan vaatteita.

35

Re: Kesäkisailut aloitettu

Maisteltiin oikein joukolla tappion karvasta makua Paimiossa. Jäätiin toiseksi. Villan Juha H35 sarjassa, Mikaela D16 sarjassa ja meikä H75 pappasarjassa. Mikaela oli lähimpänä voittoa. Jämsän Inka oli 17 sekkaa parempi.
Angelniemellä Juha kuitenkin näytti, että treenin nostaminen tuo tulosta. Voitto yli kuuden minuutin marginaalilla kakkoseen.
Ensi lauantaina Karjaalle. Mikaela juoksee "uransa" eka katsastuskilpailun. Vauhti riittää, sen todisti Paimion loppuviitoituksen tolppa-aika. Eli oikea valmistautuminen ja keskittyminen suoritukseen niin aika hyvä tulee....

36

Re: Kesäkisailut aloitettu

Autossa on tilaa Karkkilaan. Tällä tietoa olen yksin lähdössä.

37

Re: Kesäkisailut aloitettu

Jukka Luukko wrote:

Autossa on tilaa Karkkilaan. Tällä tietoa olen yksin lähdössä.

Eli lähdetään ABC:ltä klo 8.00 ja sitä ennen pitäis kait siellä olla...

38

Re: Kesäkisailut aloitettu

Pälkäneellä on 28.5. lauantaina pyöräsuunnistusta. MM ja EM katsastus eri sarjoissa. D17 sarjassa nyt viisi tyttöä. Lähtekääpä tytöt ja pojat mukaan, kun kisat on lähellä.

39

Re: Kesäkisailut aloitettu

Iltarastisivuilla on ilmeisesti vanhentunut opaskartta. Kukaköhän körjäilee...

Re: Kesäkisailut aloitettu

Jukka Luukko wrote:

Iltarastisivuilla on ilmeisesti vanhentunut opaskartta. Kukaköhän körjäilee...

On jo uusi kartta, kuten iltarastiketjussa kerrotaan.

41

Re: Kesäkisailut aloitettu

Mitaleita ropisi SM keskimatkalta!
Mikaela suunnisti hopeaa Anttolassa. Kulta ei ollut monen sekunnin päässä. Matkalla ollut johtopaikka hiipui loppurasteillla niukasti hopealle. Onnittelu Mikaelalle!
Markku voitti Hämeenlinnassa H75 sarjan ylivoimaisesti. Ei ollut meikäpapalla jalkoja vastukseksi. Sija yhdeksäs 2.42 keulasta.

42

Re: Kesäkisailut aloitettu

Salon Markku on oiva esimerkki siitä, miten vuosien ulkoilun ja tuhansien rastienhakujen jälkeen lopulta sitkeys palkitaan. Markun suunnistusopettelu alkoi yleisurheiluvuosien päättyessä 1960 luvulla. Padasjoen Yrityksen mestaruuskisoissa satanen meni ajassa 11,4-11,5 aikoihin. 400 metriä jotain 53-54 sekunnin väliin. Pituutta reilut 6 metriä, muistelen 630. Sitten suunnistusharrastuksen ensimmäinen Jukola Padasjoen Yrityksen joukkueessa Taruksella  v. 1966 päättyi keskeytykseen. Toinen Jukola v. 1967 meni jo paremmin kun kaikki rastit löytyivät. Markun aika ankkurina oli 4.51.40. Osuudellaan hän nosti Yrityksen sijoitusta kahdella sijalla. Toinen ohitetuista oli Vuosaaren Viikinkien Heikki Wilheimsson, jonka hän ohitti loppusuoran viitoituksella vähän ennen maalia.
En pärjännyt ennen Markulle yleisurheilun pikamatkoilla, enkä nyt Janakkalan SM suunnistuksen keskimatkalla. Markulla oli ennen sunnuntain kisaa monta SM hopeaa ja yksi MM pronssi. Nyt tuli kuudenkymmenen urheiluvuoden sitkeän harrastuksen palkintona ensimmäinen henkilökohtainen Suomenmestaruus. SM viestimitaleita hänellä on kaikenvärisiä ja niissä joukkueissa olen saanut olla mukana. Yhteinen kisailumme alkoi Auttoisten kansakoulun samalta alaluokalta ja jatkuu kait niin kauan kun terveyttä annetaan. Ajat muuttuvat, mutta kuka on se, joka rikkoo Markun Jukola-ajan 4.51.40.?

43

Re: Kesäkisailut aloitettu

Ai pitää rämpiä viellä huonompi aika?

44

Re: Kesäkisailut aloitettu

Meikäläinen wrote:

Ai pitää rämpiä viellä huonompi aika?

Niin. Suunnistajalehdessä mainittiin, että tämän hetkinen ennätys metsässä on toisen osuuden aika 9,5 tuntia. Sitä edellinen ennätys oli 8h 41min. Mulla ei kyllä sitkeys riittäisi siihen. Paitsi jos olisi pakko.

45

Re: Kesäkisailut aloitettu

Poikkesin Kontiolahden Kontiorannan entisellä varuskunta-alueella pyöräilemässä. Biatlon areenan seinänousu tuli taas koettua. Nyt pyörällä, aiemmin suksella. Onnetar oli taas myötä. Unelma elää....

46

Re: Kesäkisailut aloitettu

Tiistaina 28.6. on Lahdessa sprinttisuunnistus. Vaikka meillä on omatkin iltarastit samaan aikaan, niin ainakin niiden, jotka lähtevät alue- tai SM-sprinttiin kannattaisi käydä Lahdessa harjoittelemassa. Seuraavana tiistaina on metsäsprintti, mutta se ei valitettavasti ole oikea sprintti. Olen käynyt maastossa ja tämä metsäsprintti on lähinnä lyhennetty vaativa metsämaaston keskimatka. Maastopohja on hyvää ja rata maisemallinen. Kannattaa tulla ihailemaan.
Lahteen lähtijät tulkaa kyytiini. Haen kotoa.

47

Re: Kesäkisailut aloitettu

Nythän on iltarastien tulokset varmaan onlinena sivuilla. Hyvä Timo!
Haen salkun sinulta ennen kuin ehdit lähteä Kainuuseen.

48

Re: Kesäkisailut aloitettu

Mikaela voitti Kainuun yhteiskilpalun jännittävässä loppukiritaistelussa. Mikaelan rankisijoitus on D16 sarjassa kolmas. Maajoukkuetyttöjä on takana. Harmi, että Finnspring meni alakanttiin ja maajoukkue-edustus tältä kesältä meni ohi.
Paras laji Mikaelalla on vielä näyttämättä valitsijoille. Ensi talvena hisuun mukaan ja MM ja EM mitalileita Hirtniemeen!

49

Re: Kesäkisailut aloitettu

Tänään on suunnistajakaverimme Pauli Pietikäisen siunaus Padasjoen Kappelilla. Viemme Tähtisen Vesan kanssa kukat Paulin arkulle meidän kaikkien suunnistajien puolesta. Sinäkin olet mukana. Paulin muisto säilyy keskuudessamme!
Jukka

50

Re: Kesäkisailut aloitettu

Paulin muistotilaisuudessa muisteltiin Paulin elämänvaiheita. Haikein mielin.
Oikean muistokirjoituksen puuttuessa ja viipyessä kerron pari juttua Paulista. Jutut ovat tyypillistä Paulin nopeaa huumorintajua.

Joulunaika lähestyi. Veljeni Kari Aarnonpuusta oli Lammin viinakaupan kassajonossa. Hän oli kerännyt kasan koskenkorvaa ostoskoriin. Kassa kysymään, että mihin hän näin paljon juomia tarvitsee. Kari vastaa, että työpaikan pikkujouluihin. Kassa kysyy Karilta, että onko hänellä mitään papereita, täällä kun ei tunneta teitä. Kari on vähän ymmällään. Karin takana on jonossa Pauli Pietikäinen: "Hyvä Rouva, minä tunnen tämän miehen. Hän on Pekka Vuornos Padasjoelta"
Pauli pelasti tilanteen ja myöhemmin tuli Padasjoellekin viinakauppa ja Lammin reisut saivat jäädä. (Pekka Vuornos oli Padasjoen arvostettu kirkkoherra)

Pauli piti kauppaa Lappilassa. Kun Padasjoelle avautui tilaisuus T-kaupan yrittäjyyteen, niin Pauli päätti siirtyä Padasjoelle kauppiaaksi. Lappilassa syntyi huoli kylän ainoan kaupan tulevaisuudesta. Niinpä kylätoimikunnan puolesta kylätoimikunnan delegaatio puheenjohtajansa johdolla meni Paulin puheille suostuttelemaan Paulia jatkamaan Lappilassa kauppiaana. "Miten kylän käy, jos meiltä loppuu ainoa kauppa?" Tähän Pauli vastaa: "Mitäs minä täällä tyhjässä kylässä teen, rahat ovat nyt minulla!"

Joku kyseli Paulilta, miten hän kaupanpidossa pärjäilee. Tähän Pauli: "Aamulla kun aukaisee kahdeksalta kaupanoven, niin rahaa alkaa virrata sisään!" Näin helppoa se oli rahanteko Paulille.

Pauli oli hengeltään luonnonystävä, ystävyyteen sisältyi monipuolinen liikkuminen ja puuhailu metsissä ja järvillä. Pauli omisti metsää Kärsämäellä. Esson kahviseura ei ollut selvillä Paulin metsäomistuksen määräästä kahvikeskusteluissaan. Niinpä eräällä pohjoisen reisullaan porukka pysähtyy Kärmäen risteyksessä huoltoasemalle kahvitauolle. Siellä Vuorisen Harri kysymään, että tunnetaanko täällä Pietikäisen Paulia. "No tunnetaanpa hyvinkin mies!" Vastataan.  Sitten Harri kertoo tietävänsä, että Paulilla on metsää Kärsämäellä. "Missähän päin se Paulin metsä on ja paljonkohan sitä on?" Utelee Harri. "Tuossahan sitä Paulin metsää on kahden puolen Kajaanin tien varressa , miten pitkälti liekin", vastaa huoltamon kaveri. Niin, että sen verran tiedetään edelleen Esson baarissa Paulin Kärsämäen metsistä.