Iltarastikausi on jo hyvässä vauhdissa

Päijät-rastin järjestämät iltarastit eli suunnistusharjoitukset jatkuvat läpi kesän totuttuun tapaan tiistai-iltaisin. Opastus iltarastipaikoille on järjestetty valtatie 24:n varrelta puna-valkoisin rastilipuin. Ennen tien päälle lähtemistä kannattaa tarkistaa opaskartasta missäpäin rastit pidetään.

Metsässä liikkuminen on erittäin hyvää kuntoilua ja liikuntaa. Tiellä juostessa rasittuvat lähinnä jalat, mutta maastossa mennessä joutuvat kaikki lihakset koetukselle. Metsässä ei tarvitse edes juosta, vaan jo pelkästään kävelylenkki on hyvä koko kehon harjoitus. Erityisesti nuorten kannattaisi liikkua säännöllisesti metsässä, sillä tänä päivänä he saavat aivan liian vähän monipuolista liikuntaa. Sama pätee kyllä moniin aikuisiinkin.

Suunnistamisen varjolla on hyvä lähteä metsään. Miksi sinne lähtisi ilman päämäärää samoamaan? Niinpä. Suunnistuksen yksi hyvä puoli onkin selkeä päämäärä eli seuraavalle rastille eteneminen ja se, että suunnistaessa tulee taatusti tutustuttua sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi mentyä. Alussa kannattaa valita lyhyempi ja helpompi rata, jonka sitten kiertää vaikka kävellen. Taitojen karttuessa voi välillä pistää juoksuksikin, mikä lisää heti vaikeusastetta niin suunnistuksen kuin liikkumisenkin kannalta.

Lähdöt:  Tiistaisin klo 17-18.
Radat: Alle 2km helppo, 4km keskivaikea, 6km vaikeahko.
Opastus: Valtatie 24:ltä.
Maksu: 5 €/kerta, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Maksuvälineenä käy myös SMARTUM-liikuntaseteli.
Ilmoitukset ja tulokset: www.paijat-rasti.net/iltarastikalenteri ja Padasjoen sanomat.
Tiedustelut: Mauri Piltt, 040-7789719

 

Tervetuloa iltarasteille!

Iltarastikausi 2017 alkaa ja muuta asiaa

Kesän 2017 iltarastit alkavat Päijät-Rastin osalta keskiviikkona 3.5. vierailulla Asikkalan Raikkaan iltarasteille. Siitä eteenpäin iltarastit ovat tuttuun tapaan tiistaisin klo 17 alkaen – metsään voi lähteä klo 18 saakka. Iltarastikalenteriin tästä.

Jos suunnistus ei ole tuttua aiemmilta vuosilta, mutta olisi mukava kokeilla lajia, asusteeksi suositellaan ulkoilupukua ja jalkineiksi kumisaappaita tai lenkkareita. Lenkkarit ovat ehkä liukkaat metsässä ja saattavat likaantuakin. Kumisaappaissa on sen sijaan hyvä kävellä – ensimmäiset suunnistuskerrat kannattaa nimittäin ottaa rauhallisesti. Nastoilla varustetut suunnistuskengät eli nastarit ovat paras valinta jalkineiksi ja ne kannattaakin hankkia, jos aikoo suunnistaa enemmän.

Päijät-Rastin iltarasteilla voi maksutta lainata seuran emitkortteja – rasteilla käytetään elektronista leimausta ja emitkortilta puretaan suorituksen rastiväliajat ja loppuaika. Myös kompassin käyttöön saa opastusta ja kompassia voi lainata suorituksen ajaksi. Tulokset ovat nähtävillä seuran sivuilla kohdassa iltarastit ja myös Padasjoen Sanomat julkaisevat tulokset.

Asustetilaukset

Jo talven aikana on ilmaantunut tarvetta hankkia seuran lenkkeilypukuja. Jos haluat hankkia laadukkaan seura-asun tai suunnistuspaidan, kannattaa olla yhteydessä Ari Lahtiseen (arilahtinen58@gmail.com tai 0400 595 385).

Talvikauden satoa

Tässä arvokisamitaliyhteenveto hisuherrojen talvesta. Am-kisoja ei tänä talvena pystytty pitämään lainkaan.

MM-kisat Imatra

  • Kultaa Veijo Tahvanainen H75 Keskimatka
  • Hopeaa Jukka Luukko H75 Pitkä matka

SM-kisat

  • Kultaa Jukka Luukko H75 keskimatka
  • Hopeaa Veijo Tahvanainen H75 keskimatka
  • Hopeaa Jukka Luukko H75 sprintti
  • Hopeaa Veijo Tahvanainen H75 Pitkä matka
  • Pronssia Jukka Luukko H75 Pitkä matka
  • Pronssia Veijo Tahvanainen H75 sprintti

Huomionarvoista on keskimatkan kaksoisvoitto, osaltaan myös pitkänmatkan kokonaispanos, jossa Veijo otti hopeaa, Jukka pronssia ja Markku oli neljäs!

Mukana fotograafi Raahesta pitkän matkan SM-kisasta josta tuli hopeaa ja pronssia.

EJ

 

Imatran MM/EM-HiSu kisoista kultaa ja hopeaa päijät-rastilaisille

Päijät-Rastin veteraanihiihtosuunnistajat menestyivät mainiosti Imatralla 6.-12.2. 2017 pidetyissä hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuissa. Samoissa kilpailuissa hiihtosuunnistettiin myös aikuisten ja nuorten Euroopan mestaruuskilpailut. Kilpailijoita oli yhdestätoista maasta yhteensä yli seitsemänsataa. Viime vuosien leppeiden talvisäiden jatkuttua tänäkin talvena, saivat järjestäjät jännittää lumitilanteen takia lähes viimeiselle viikolle saakka.

Veteraanisarjat aloittivat hisuviikon pitkänmatkan kilpailulla. H75 sarjassa mestaruutta puolustava Jukka Luukko hiihti toiseksi. Mestaruus jäi 56 sekunnin päähän. Markku Salo oli viides.

Välipäivän jälkeen hiihdetyssä keskimatkan ensimmäisessä  H75 sarjan osakilpailussa Jukka Luukko oli kolmas ja uudelleen kuntoutunut Veijo Tahvanainen neljäs.  Toisen kilpailupäivän voitto nosti Veijon yhteisajan tuloksena keskimatkan maailmanmestaruuteen.  Jukka Luukon pikku haparoinnit rastiväleillä pudottivat hänet kokonaiskilpailun viidennelle sijalle. Markku Salolla ja Esko Jussilalla oli sarjoissaan ongelmia Emitag leimauksissa, joiden seurauksena oli kilpailun mitätöityminen.

Veijo Tahvanaiselle paluu kilpaladuille vuoden kestäneen imusolmukesyöpäsairauden ja hoidon jälkeen on menestystarina.  Näin sen Veijo kiteyttää: ”Onnistunut hoito, terveyden palautuminen, nousujohteinen ulkoilu ja sitten tervehtyneenä  säännöllisen harjoittelun aloittaminen on mahdollistanut tämän!”.

Tunnelma Päijät-Rastin joukkueessa oli menestyksestä ja Veijon paluusta mieliinpainuvan hieno.

-JL

Mikaelalle kultaa Vaasan SM-sprintistä

Mikaela Karjalaisen matka Vaasaan sprintin SM-kisoihin tuotti hienolla suorituksella kultamitalin nuoren lahjakkuuden palkintokaappiin. Finaalin karsinnatkin sujuivat kommelluksitta Mikaelan voittaessa oman karsintasarjansa. Finaalissa Mikaela lähti matkaan toiseksi viimeisenä. Toiselle ja kolmannelle sijalle tulivat Espoon Suunnan Maria Määttänen ja Ida Haapala.

mikaela_sprintti_kulta2016

Jukola 2016 Lappeenranta

Armon vuonna 2016 Päijät-Rasti ilmoittautui niin Venlojen kuin Jukolan viestiinkin kahdella joukkueella kumpaiseenkin. Loppujen lopuksi erinäisten sattumusten kautta seuraa edusti päivällä puolitoista venlajoukkuetta ja yön hämärissä 1,7 jukolajoukkuetta. Kilpailun olosuhteet olivat suunnistuksen kannalta kaikin puolin ihanteelliset – sää oli riittävän lämmin, ilmassa oli happea ja vilvoittava tuuli karkotti hyttyset.

Venlojen viestissä Päijät-Rastin ykkösjoukkueessa viestiä veivät nuorisoketju Mikaela ja Tessa terästettynä Lammin Säkiän Vantaalan Roosalla ja kokemusta edustavalla oman seuran Pelkosen Riikalla. Ensimmäisellä osuudella Mikaela teki reilun kahden minuutin pummin ollen parin kilometrin kohdalla kärkeä jäljessä vajaat viisi minuuttia. Seuraavan viiden kilometrin aikana Mikaelan vauhti oli kuitenkin lähes samaa kuin osuuden nopeimmilla tullen vaihtoon sijalla 167 viisi ja puoli minuuttia johtavaa joukkuetta jäljessä. Mahtava aloitus Päijät-Rastin juniorilta! Eikä muidenkaan joukkueen jäsenten tarvinnut painaa katsettaan alas – koko joukkue teki hienon tuloksen tullen lopulta sijalle 329. Mielenkiintoinen yksityiskohta Päijät-Rastin joukkueen kolmen ensimmäisen viestinviejän suhteen on heidän ikänsä, 15-16 vuotta!

Illan hämärtyessä tuulen tuiverrus kevyen vesisateen kera saattoivat Jukolan viestinviejät matkaan. Päijät-Rastin ykkösjoukkue teki tasaisen varmaa työtä pitkin yötä ja sijoittui aamun valjettua sijalle 488, mikä on aivan kelvollinen sijoitus. Vielä tänä vuonna emme pystyneet hyödyntämään joukkueessa seuran junioreita, mutta ensi kesänä se on mahdollista. Joukkueen nuortuessa myös vauhtia saattaa tulla lisää, minkä saimme havaita jo Venlojen kohdalla!

Jukolassa kisa on varsin erilainen riippuen siitä kilpaileeko joukkue kärkisijoista vai jossain muutaman sadan heikommalla puolella. Kärjessä olevat joukkueet joutuvat suunnistamaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kärjen takana sijoitusta ei määrätä taidon, vaan kunnon perusteella. Mitä nopeammin jaksat juosta, sen parempi on sijoitus! Kärkipään suunnistajat kulkevat rastivälit lähes suoraan ja kun jostakin kohtaa maastoa on kulkenut sata jalkaparia, ei perässätulijoiden tarvitse paljoa arvailla, missä on seuraava rasti. Kysymys on siis oikeansuuntaisen uran valitsemisesta ja kevyestä valppaudesta, jos ura alkaakin viettää väärälle rastille.

IMG-20160619-WA0003

Vesa pääsi Jukolasivuille tämän tunnelmallisen kuvan muodossa. Koska varusteiden kuljetuslogistiikka ei toiminut, joutui Vesa kärräämään ra(s)kasta lastiaan kolmen kilometrin päähän.  Tämä käynee hyvästä voimaharjoittelusta tulevia kisoja varten.

Kisakeskukset sijaitsevat yleensä pelloilla. Jukolassa on niin paljon väkeä, että kulkureitit muuttuvat yleensä liejuksi. tällä kertaa märät olosuhteet edesauttoivat liejuuntumista.

Päijät-Rasti Leimaus 2016 -leirillä

Päijät-Rastin juniorit suuntasivat kulkunsa kahden ohjaajansa opastuksella Leimaus-leirille, joka tällä kertaa järjestettiin Ikaalisissa maanantaista torstaihin 6.-9.6. Majoitustilat olivat hulppeat – koko Ikaalisten kylpylän majoituskapasiteetti oli varattu leirin käyttöön.

Säät olivat tälläkin kertaa suosiolliset, sillä pääsimme nauttimaan koko Suomen suven kesäkuisesta kirjosta lämpötilan vaihdellessa tiistain melkein hellelukemista noin +6 asteeseen viimeisen päivän eli leiriviestin aikana.

Ensimmäisenä päivänä ensimmäiset kaksi suunnistusharjoitusta pidettiin kylpylän liepeillä. Toisena päivänä Päijät-Rastilaiset kuskattiin busseilla puolen leirin mukana Kyrösjärven vastarannalle Luhalahteen tutustumaan sikäläisiin maastoihin. Liikuntaa saatiin runsaasti, vaikka kahden harjoituksen kilometrimäärä ei ollutkaan paljoa yli seitsemän kilometrin. Ruokailemaan piti kuitenkin mennä reilun kahden kilometrin päähän jalkaisin ja sieltä vielä takaisinkin! Eikä harjoitusten lähtökään aivan kisareppujen vieressä sijainnut. Eipä ihme, että jopa ohjaajat tunsivat itsensä illalla väsyneiksi horjuttuaan eteenpäin vähintään kolmetoista kilometriä joidenkin raskaaksikin mainitsemassa maastossa. Kylpylään palattuamme oli vuorossa kuitenkin jo melkein perinteiseen El Classicoon harjoittelu.

WP_20160608_14_17_38_Pro

Kolmantena leiripäivänä koko leiri kuljetettiin hiihtoputkestaan kuululle Jämille. Aamupäivän harjoitus oli suoraa suunnistusta erittäin epätyypillisessä maastossa. Näkyvyyttä riitti ja aluskasvillisuus oli lähinnä puolukanvarpuja tai jäkälää.

Paikka oli siis mitä loistavin käyräkarttaharjoitusta varten. Pyöreän kartan avulla piti selvitä rastilta rastille ilman kompassia vain korkeuskäyrien ja maaston muotojen perusteella. Leiriläisiltä harjoitus sujui loistavasti. Pummeja ei tainnut pahemmin tulla.

WP_20160608_11_51_47_Pro

Ohjaajan vinkkelistä harjoitus oli jännittävä. Allekirjoittanut tiesi, että suunnassa kulku ilman apuvälineitä on toisille vaikeampaa kuin toisille. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. Niinpä hetken aikaa maisemia ihailtuani ja kuvia näppäiltyäni menetin näköyhteyden Akseliin ja Jakeen. Tulin tasaiselle alueelle, jossa ei näkynyt viivoja – ei maastossa eikä kartassa. Rohkeasti lähdin matkaan ja luulin pystyväni kulkemaan edes 250 metriä suoraan – sen jälkeen seuraava mäki häämöttäisi. Ja niin häämöttikin, mutta se oli väärä mäki. Kierrettyäni uskomattoman laajan ympyrän kaaren ihmeen nopeasti, tarkistin kompassista, jota ei pitänyt käyttää, suunnat. Kävelin juurikin päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Hieman tuurilla sain olinpaikkani selville. Olin eksynyt kohderastilta lähes kilometrin päähän. Pitäisi varmaan ilmoittautua kävelykisoihin, sillä matka oli taittunut kuin huomaamatta! Sen jälkeen aloin fuskata ja otin suunnan auringosta, kun sekin sattui sopivasti pilkistelemään. Ja kas, pysyin taas oikeassa kurssissa.

Perinteinen El Classico järjestettiin ensimmäistä kertaa kylpylän hiekkarannalla päivällisen jälkeen. Päivän 16 kilometrin harjoitteluannos ei juuri jaloissa painanut, kun leirin jalkapallojuniorit kohtasivat ohjaajakaksikon Tuulilla terästettynä. Ottelussa nähtiin taidokkaita harhautuksia, kikkailuja ja maaleja! Tällä kertaa tasaisen kisan voitti ohjaajien puoli, mikä laitettaneen osittain hyvän tuurin piikkiin. Vaikka olihan meillä kyllä hyvä taktiikkakin ja Tuuli.

WP_20160609_11_10_41_ProViimeinen päivä valkeni sateisena, kylmänä ja tuulisena, juuri sellaisena kuin Suomen kesäkuuta voi liiankin usein kuvailla. Sade onneksi jäi melko vähäiseksi ja ilma alkoi poutaantua, valitettavasti lämpötila pysytteli noin +6 tienoilla. Leiriviesti sujui mainiosti Mikaelan ottaessa ankkuriosuuden loppusuoralla todella tyylikkään kirin.

Iltarastit 2016

Päijät-Rastin järjestämät tiistain iltarastit ovat jälleen alkaneet. Ensimmäiset lämmittelyrastit juostiin Kullasvuoressa illansuussa 3.5. tiistaina.

Iltarastien lähtö on tuttuun tapaan klo 17 ja 18 välisenä aikana. Rata on valmiiksi tulostettu karttaan, jonka saa maksettuaan karttamaksun, joka on tänä vuonna 5€. Alle 16 vuotiaiden ei tarvitse maksaa kartasta mitään. Maksuvälineenä käy myös Smartumin liikuntaseteli.

Seuraavien iltarastien pitopaikat löytyvät valitsemalla valikon Iltarastit kohdasta Iltarastikalenteri 2016.

Tervetuloa Päijät-Rastin iltarasteille!

Hisu-SM:t Vuoden urheiluteko

Sivistyslautakunta on yhteistyössä alueen urheiluseurojen ja kuntien kanssa päättänyt myöntää vuoden 2015 Urheiluteko-palkinnon Päijät-Rasti ry:lle hiihtosuunnistuksen SM-kilpailujen järjestämisestä Padasjoella tammikuussa 2015. Palkinto luovutetaan Päijät-Hämeen urheilugaalassa Sibelius-talolla 5.2. Gaalassa palkitaan muidenkin Päijät-Hämeen kuntien nimeämät Urheiluteko-2015-palkinot. Gaalan vastuullinen järjestäjä on Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry yhteistyössä alueen urheiluseurojen ja kuntien kanssa.

Urheiluteko- palkinnon tavoitteena on nostaa esiin kunnan urheilun edistämiseen tähtäävää toimintaa. Valinta voi kohdistua esimerkiksi merkittävään urheilusavutukseen, vapaaehtoistyöhön tai elämäntyöhön urheilun hyväksi. Diplomien jaon lisäksi gaalan ohjelmassa on juhlaillallinen. Kunta tarjoaa illalliskortit kahdelle Päijät-Rastin edustajalle. [Padasjoen Sanomat 4.2.2016]